Perustoimitus 0 € yli 120 euron ostoksista!
  • Kirkasvalon käyttö on turvallinen keino tehostaa omaa vireystilaa ja energiatasoja. Kirkasvaloa on tutkittu jo yli 30 vuotta, ja tulokset ovat yksiselitteisiä. Kirkasvalo voi lievittää tehokkaasti päiväaikaista väsymystä ja kaamosrasitusta, joista useat kärsivät etenkin pimeinä vuodenaikoina. Kun otat laadukkaan kirkasvalon säännölliseksi rutiiniksi, tulet varmasti huomaamaan eron.
    Aloitettuasi kirkasvalon käytön pimeinä kuukausina, tuntuu parhaimmillaan siltä, että jokavuotinen kaamosväsymys ja sumuinen olo jäävät saapumatta.
    Lempeän hyvinvoinnin sujuvan säädettävyyden uusi aikakausi on täällä. Helposti suunnattava riippukirkasvalo antaa ennennäkemättömät mahdollisuudet kirkkauden kohdistamiseen ja monipuoliseen käyttöön.

    Juho Pasilan suunnitteleman metallikupuisen Hermanni-valaisimen alapinta valaisee tasaisesti kiintein LED-valolähtein. Innovatiivisen, nelipisteisen ripustuksensa ansiosta kupu kääntyy vaivatta kulloinkin kaivattuun asentoon. Puukuula piirtää esiin harkitun viimeistelyn – pisteen iin päällä. Pienellä kädenliikkeellä tunnelman tekevää värilämpötilaa on mahdollista muuttaa, liukuvasti lämpimän valkoisesta neutraaliin.
    Juho Pasila on koulutukseltaan muotoilija ja erikoistunut kalustemuotoiluun. Pasilan suunnittelu on kokeilevaa, ja hän tekee prototyypit lähes poikkeuksetta itse.
    Innolux-tuotemerkin takana on vuonna 1993 perustettu Innojok Oy. Innojok on suomalainen valaisinvalmistaja ja valaistuksen asiantuntija, jonka valaisimet edustavat ajatonta skandinaavista tyyliä, laatua ja toiminnallisuutta. Innolux-valaisinten suunnittelijoihin kuuluu Suomen maineikkaimpia suunnittelijoita.

    • Mitat: 400 x 400 x 40 mm
    • Säädettävä
    • Kirkasvalo
    • Valovirta: 2000 lm
    • Paino: 2,7 kg
    • Johdon pituus: 200 cm
    • Hoitoetäisyys: 2500 lx – 56 cm
    • Teho: 20 W LED
    • Valonlähde: LED
    • Sisältää valonlähteen

    Lue koko tuotekuvaus Näytä vähemmän
    Tuotenumero
    168739323
    Erityistä
    Avainlippu- ja Design from Finland -merkki
    Materiaali
    Metalli, muovi
    Hoito-ohjeet
    Metalleista valmistetut Innolux-valaisimet ovat pinnoitettuja ja kestävät tämän ansiosta käsittelyä. Tällaisesta materiaalista valmistetun valaisimen voit pyyhkiä nihkeällä puhdistusliinalla, joka on kastettu mietoon pesuaineseokseen, jonka PH-arvo on minimissään 6 ja maksimissaan 9. Liian voimakas kiillottaminen tai hankaaminen voi kuitenkin poistaa pinnoituksen, ja pinta saattaa tämän seurauksena tummua tai värjäytyä. Pesuainetta valitessa on syytä huomioida se, ettei aine, jota käytetään, ole hankaava eikä siivousliina liian karkea.
    Johdon pituus
    200 cm
    Tyyppi
    Kirkasvalolaite
    Suunnittelija
    Juho Pasila
    Teho
    20 W
    Takuu
    24 kk
    Valmistusmaa
    Suomi
    Väri
    NATURAL WHITE
    Koko
    40 x 40 x 4 cm
    Valmistajan tuotenumero
    736000
    Avainsanat
    Innolux, kirkasvalo, kirkasvalolaite, riippuvalaisin, valaisin, kirkasvalolamppu, lamppu, innolux, riippulamppu, kirkasriippuvalo, paneeli, paneelivalaisin
Nouto tavaratalosta
1–7 arkipäivää
0,00 €
Toimitus automaattiin tai noutopisteeseen
1–7 arkipäivää
0,00 € – 4,90 €
Kotiinkuljetus
1–7 arkipäivää
7,90 €–50,00 € kuljetusyhtiöstä ja tuotteen koosta riippuen
Pikatoimitus Wolt
2–4 tuntia
Alk. 6,90 €, kun toimitus on saatavilla valittuun osoitteeseen.
Meille on hyvin tärkeää, että olet tyytyväinen tilaukseesi. Voit palauttaa tilaamasi tuotteen 30 vuorokauden kuluessa tuotteen vastaanottamisesta. Palauttaminen on maksutonta eikä sinun tarvitse ilmoittaa palautuksesta etukäteen.
Lue tarkemmat palautusohjeet
Koti
Skandinaavisen sisustuksen kulmakivet
Skandinaavinen sisustus on nyt kutsuva ja kodikas. Pehmeät muodot, lempeät luonnonsävyt ja -materiaalit sekä harkiten valitut designaarteet herättävät selkeälinjaisen ja ajattoman sisustuksen eloon. Poimi ajankohtaiset ideat ja aarteet omaan kotiisi.
Näytä lisää
Katso sisustusvinkit
Inspiroidu
Näytä vähemmän
Katso sisustusvinkit

Kodin palvelut

Sisusta kotisi kauniiksi ja suunnittele tilat toimiviksi asiantuntijan avulla.

  • Räätälöity sisustussuunnitelma
  • Tuote-ehdotukset kattavasta valikoimastamme
  • Maksuton sisustushankintojen yhteydessä
Tutustu ja varaa aika